Sano hei Andersille, innokkaalle maastohiihtäjälle, joka asui pienessä kylässä Ruotsin vuorilla. Joka talvi Anders odotti innolla ensimmäisiä lumihiutaleita, sillä se merkitsi, että hiihtokausi oli vihdoin täällä. Vaikka hän oli kokenut hiihtäjä, Andersilla oli aina ollut vaikeuksia suksien voitelun kanssa. Hänellä oli tapana laiminlyödä sitä, joskus hän jätti sen kokonaan väliin, mikä johti siihen, että hän usein joutui taistelemaan ladulla.
Eräänä kylmänä talvipäivänä Anders ilmoittautui paikalliseen hiihtokilpailuun, tapahtumaan, jota hän oli odottanut koko vuoden. Päivää ennen kilpailua hän päätti olla ottamatta riskejä. Hän käytti aikaa voidellakseen suksensa huolellisesti, prosessin, jota hän aiemmin piti tylsänä tehtävänä. Hän valitsi voiteluaineen tarkasti tutkittuaan lumitilanteen ja lämpötilan ja levitti sen huolellisesti.
Kilpailupäivänä Anders oli yllättynyt erosta. Hänen suksensa liukuivat lumen läpi kevyesti, jota hän ei ollut koskaan ennen kokenut. Jokainen potku antoi enemmän voimaa, ja hän tunsi olevansa osa lunta sen sijaan, että taistelisi sitä vastaan. Hämmästyksekseen Anders saapui maaliin paljon nopeammin kuin koskaan aiemmin, mikä johti henkilökohtaiseen ennätykseen.
Kilpailun jälkeen Anders ymmärsi hyvän suksivoitelun tärkeyden. Se ei ollut vain tehtävä; se oli taidetta ja tiedettä, joka muutti hänen hiihtonsa hyvästä erinomaiseen. Siitä päivästä lähtien Andersin näkemys voitelusta muuttui. Hän käytti enemmän aikaa oppiakseen erilaisista voiteluaineista ja niiden vaikutuksista erilaisiin lumiolosuhteisiin. Tämä yksinkertainen mutta tärkeä askel hänen hiihtorutiinissaan mahdollisti hänelle nauttia hiihdosta täysin uudella tasolla.
Niinpä aina talven lähestyessä Anders muistaa tuon päivän ja kilpailun, joka opetti hänelle hyvän suksivoitelun tärkeyden – oppitunnin, joka ei vain parantanut hänen hiihtoaan, vaan myös hänen arvostustaan hiihdon hienoimpia yksityiskohtia kohtaan.